Tämän aamun (2.4.2017) Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus avasi karmean näkymän suomalaiseen todellisuuteen. Tytär kertoi 93-vuotiaan isänsä, täysin avuttoman sotaveteraanin ns. kotihoidosta. Terveydenhoitaja-tytär kutsuu kotia eristysselliksi ja kidutuskammioksi. Isä on jonossa ”palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointiin” Jonotus kestää kuukausia, koska ”kaupungin rahat ovat tiukassa.” Jonon jälkeen odottaa toinen jono. Apua tarvittaisiin heti.
Asia ei ole uusi. Kirjoitin näin kesällä 2011:
Lapsuudenkaverini kertoi juuri Siiri-äidistään. Äiti on 97-vuotias ja asuu Helsingin Itä-Pasilassa vuokra-asunnossa kansaneläkkeensä turvin. Kaupungin kotipalveluhenkilö käy hänen luonaan kolmasti päivässä antamassa lääkkeet ja viemässä roskapussin jätteisiin. Äiti on lähes sokea ja kuuro, osittain halvaantunut. Hänellä on Alzheimerin tauti, voimakkaita harhoja, tyvisolusyöpä ja sepelvaltimotauti sekä pienempiä sairauksia.
Vanhus on selvinnyt kahden lapsensa jatkuvalla tuella. Vuokrataloyhtiössä on alkamassa putkiremontti, asunto on kuukausia asumiskelvoton. Lapset eivät voi ottaa äitiä omaishoidettavaksi omien sairauksiensa ja asuntotilanteidensa johdosta. Kaupunki ei ota vastuuta vanhuksesta. Hänen täytyy saada riittävästi ”Rava-pisteitä.” Mistähän näitä pisteitä mahtaa saada? Onko Siirillä vielä liian vähän tauteja?
”Jokainen lausuja katsoo lausuntoaan kaupungin budjetin läpi ja kirjaa vain myönteisiä asioita, etteivät pisteet nousisi liikaa. Omaiset eivät saa mahdollisuutta oikaista lausuntojen virheitä ja vääryyksiä omin todistein,” Siirin poika väittää.
”Kotihoitokin” kirjaa vanhuksen luona hyviä asioita hoitokansioon. Omaiset eivät voi kirjauksiin vaikuttaa. Hoitokirjassa ei ole mainintaa siitä, ettei vanhus ole harhojen johdosta pystynyt nukkumaan. Siellä ei kerrota mustuneista kasvoista kaatumisen jälkeen, ei pelottavien taruolentojen vierailuista asunnossa. Myönteisiin kirjauksiin kyllä vedotaan hoitotarvetta arvioitaessa.
Siiri-äidille ei ole järjestynyt edes tilapäistä hoitopaikkaa. Lapset eivät ole saaneet olla läsnä, kun äidin tilaa on arvioitu, koska ”vanhuspalveluissa asioidaan mieluummin suoraan vanhuksen kanssa”. Siis harhaisen Alzheimerin taudin vaivaaman vanhuksen kanssa, joka kuollakseen pelkää jokaista muutosta elämäänsä! Vanhankansan tapaan Siiri yrittää alamaisesti niiata kun kuulee olevansa tekemisissä virkamiehen kanssa, poika kertoo.
Omaiset saivat viime syksynä palvelutarpeen kartoittamisen vireille ja luvattiin että syksyllä asiassa tehdään päätös. Päättäjät ilmoittivat kuitenkin välikäsien kautta, etteivät tee päätöstä lainkaan! Omaisilla on asian vireillepano-oikeus, muttei oikeutta vaatia päätöstä. Ainoaksi tieksi omaiselle jää hallintokantelu, jota aluehallintoviranomainen käsittelee kuukausia.
Kun kuuntelen ystäväni kertomusta, mielen täyttää surunsekainen raivo. Näen mielessäni Siiri-äidin kävelemässä kauan sitten lapsuuteni maisemassa, halvaantunutta jalkaansa linkaten. Sodanjälkeisen työläisperheen vaimo ja äiti, kovat ajat elänyt, lapsensa ruokkinut ja kasvattanut nainen, joka on opetettu niiaamaan, jos kohtaa virkamiehen!
Natsit toimittivat vajaakuntoiset heti hengiltä, meillä avuton vanhus saa kitua kotonaan mörköjensä kanssa keräämässä Rava-pisteitä.
Valtion ja kuntien päättäjät! Piirrelkää käyriänne, joilla todistelette, etteivät rahat riitä avuttomien hoivaan. Hävetkää, jos osaatte, mutta älkää selitelkö!
Ja sitten palaan vuoteen 2017
Vuonna 2016 Helsingin kaupunki teki 465 miljoonaa euroa liikevoittoa! Ketkä mahtavat kerätä jättivoitot tulevassa valinnanvapauden Suomessa? Kenet heistä Siiri-mummo olisi valinnut?
Kari Uusikylä 