Esimiehet vaikuttavat ratkaisevasti alaistensa työmotivaatioon ja viihtyvyyteen, jopa henkiseen ja fyysiseen terveyteen.Yksikään johtaja ei liene kaikkien alaistensa suosiossa. Suosioon pyrkiminen ei voikaan olla hyvän johtajan tärkein tavoite. Tärkeintä johtamisessa on se, että alaiset tulevat mielellään työpaikalleen tekemään ahkerasti töitään.
Työyhteisö on hieno sana. Oikeassa yhteisössä ollaan kavereita, jopa ystäviä. Siellä ei kiusata, ei juoruilla, ei puukoteta selkään. Siellä suvaitaan ihmisten erilaisuus, kaikkien ei tarvitse olla sellaisia kuin minä. Hyvä esimies huolehtii, että jokaisen työ on tarpeeksi vaativaa, mutta ei jatkuvaa huippuunsa viritettyä hosumista, josta seuraa ennen pitkää huolestumista ja mielialan laskua, monille unettomuutta ja liikaa Alkossa asiointia. Liian moni tuntee töissään, ettei jaksa eikä pysty, muuttuu kyyniseksi tai masentuu, kun tuntee ettei mikään työsuoritus riitä.
Hyvä johtaja on alansa asiantuntija. Yläkoulun rehtoriksi ei kelpaa kuka tahansa maisteri. Teknologiajohtajaksi kelpaa harva humanisti. Ns. arvojohtajaksi tuntuu sen sijaan kelpaavan melkein kuka vain, jopa vallan kanssa veljeilevä pappi tai filosofi, joka höpisee sekavia. Airaksisen Timo, filosofian professori, tuskin kelpaa, koska hän ei hännystele, vaan puhuu analyyttisesti asiaa. On muuten todella outoa, että ministeriksi kelpaa kuka tahansa maallikko vailla ministeriönsä toimialan asiantuntemusta.
Kuvailen seuraavassa epätieteellisesti, mutta kokemusperäisesti neljää johtajatyyppiä.
Aito johtaja on oikeudenmukainen ja hänen sanaansa voi luottaa. Alaisilla on sellainen tunne, että johtaja arvostaa ja kuuntelee heitä aidosti. Työntekijällä on oikeus ilmaista pelotta poikkeavakin mielipiteensä.
Hirmuvaltias ei ehkä karju kuin joskus ennen; nyt hän voi ylhäisyydestään uhkailla hillityn sadistisesti. Alaisen tulee totella despootin kulloisiakin mielenliikkeitä heti, muuten seuraa rangaistus. Pomo voi surutta saalistaa itselleen määrättömästi valtaa ja mammonaa, eikä uskollisten työntekijöiden erottaminen vie yöunia.
Tekoempaattinen saa ihoni kananlihalle. Hän on päällisin puolin lempeä: muka kuuntelee, muka suosii yhteistä asioiden suunnittelua ja päätöksentekoa. Tosiasiassa hän on tehnyt itselle mieluisat ratkaisut etukäteen ja yhteinen keskustelu on pelkkä näytelmä. Tekoempaattinen johtaja kostaa hymyillen eri mieltä oleville, työntää salaa puukon lapaluihin ja ihmettelee kasvokkain uhrille kuka kehtasi tehdä näin halpamaisen teon.
Mielistelijän on todistettava itselleen joka päivä olevansa pidetty ja pätevä pomo. Hän sijoittelee puheensa sivulauseisiin viittauksia tuttavuuksiinsa (”Soitinpa äsken ministerille”) tai urotekoihinsa (”Se oli samana vuonna kun sain Amerikasta sen kunniapalkinnon.”) Mielistelijä on usein sosiaalisesti lahjakas, mutta sisäisesti heikko ihmisten manipuloija, joka murenee helposti palasiksi, jos saa osakseen pienintäkään kritiikkiä vertaisiltaan tai esimiehiltään. Kovakin hän osaa olla -heikoille ja avuttomille.
Onneksi on myös hyviä, tehokkaita ja inhimillisiä johtajia. Heitä soisi olevan enemmän. Tässä on yksi hieno esimerkki:
Ilpo Martikainen, Genelec Oy:n perustaja oli harvinainen lahjakkuus, jota voi kutsua jopa oman alansa neroksi. Tammikuussa 2017 kuollut Martikainen oli aikakautensa lapsi. Monet kodit olivat 50-luvulla köyhiä ja lasten piti käydä kansakoulu nopeasti läpi, jotta perhe saisi jokapäiväisen elantonsa myös lasten työpanoksesta. Niinpä Ilpokin pistetiin jo 5-vuotiaana Lapinlahdella kansakouluun, jotta hän voisi mahdollisimman nopeasti auttaa kotitilan töissä. Poika aloitti nuorena metsurin työt.
Metsuri Ilpo kiinnostui pian opiskelusta, Yleisradio antoi hänelle tehtäväksi suunnitella ”äänentarkkailuun soveltuvan aktiivikaiuttimen.” Martikainen valmisti prototyypin; hän muutti takaisin maalle, kotitilalleen, johon perusti yrityksen. Syntyi Genelecin kaiutin, josta tuli maailmalla alan johtava brändi.
Martikaisesta tuli mm. kunniatohtori, Vuoden yritysjohtaja, hän sai Tasavallan presidentin vientipalkinnon ja satoja kansainvälisiä palkintoja. Ei hän metelöinyt saavutuksillaan. Mies oli ujo, hiljainen ja vaatimaton, todistavat ystävät muistokirjoituksessaan. ”Hän oli uskovainen humanisti-körtti, jossa yhtyivät hengelliset arvot, tieteellinen uteliaisuus ja musiikin taju.” Ystävät kertovat, että Martikaisen puhe oli verkkaista, mutta aina painokelpoista. Hänellä oli kaksi kuulevaa korvaa yksi suu.
Menestystä tavoitteleva ihminen tarvitsee nykyaikana kuusi suuta, jotka suoltavat omaa erinomaisuutta; kuulevat korvat tukitaan vaikkapa huudattamalla Genelec-kaiuttimia.Se ei olisi Martikaiselle mieleen.
Martikaisella oli ystävien mukaan lämmin teologipuoliso, rinnalla kulkija, joka vaikutti siihen että Genelec ”oli kuin runoutta.” Vierailin joskus yrityksessä ja näin millainen luova työyhteisö on käytännössä. Sen hieno, vaatimaton johtaja ei pönöttänyt, hän oli yksi joukosta. Aito johtajuus perustuu erityisalan asiantuntemukseen sekä henkisiin ominaisuuksiin, älyyn, moraaliin ja siihen, että johtaja asettaa yhteisen hyvän omien etujensa edelle.
Kari Uusikylä 