Helsingin Sanomat kertoo 19.4., että pariskuntaa syytetään pienen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Lapsi oli epäiltyjen rikosten aikaan 5–6-vuotias. Vanhemmat olivat antaneet lapselle niukasti ravintoa ja pakottaneet hänet syömään ja nukkumaan lattialla, joskus kädet ja jalat teipattuina yhteen. Lapsi oli raapinut ihoonsa lukuisia haavoja. Äiti oli lyönyt lasta saksilla. Lapsi vangittiin tuntikausiksi perheen purjeveneen kajuuttaan.
Vanhemmat kertoivat oikeudessa käyttäneensä normaaleja kasvatusmenetelmiä. Lapsen pituuskasvu ja henkinen kehitys viivästyivät; se ei ole normaalia.
Asia paljastui, kun perhe tarvitsi apua purjehdusmatkalle. Vanha, kokenut purjehtija oli viikon veneessä avustamassa. Mies teki lasten kohtelusta kolmella paikkakunnalla lastensuojeluilmoituksen, jota ei otettu todesta! Vasta kun tuttu toimittaja otti yhteytä poliisiin, poliisi haki lapset veneestä huostaan.
Miten tämä voi olla mahdollista! Ihan jokainen perhe ei tee pitkiä purjehdusmatkoja. Oliko kyseessä ns. parempi perhe, ”hyvä perhe,” jonka tekemisiin ei puututa kovin helposti? Mistä hyvän perheen tuntee? Asuinpaikasta, varallisuudesta vai titteleistä? Tuskinpa vain.
Kun kolme poikaa tappoivat pariskunnan ja upottivat ruumiit kasseissa mereen, asiasta kertonut poliisi kertoi, että tapaus on kovin raskas, kun pojat ovat ”hyvien perheiden” lapsia. Pariskunta tapettiin, koska yksi pojista yritti anastaa tapetuilta rahaa uuteen, parempaan autoon, jonka moottori olisi kyllin tehokas.
Suomessa on tapahtunut aikojen kuluessa pöyristyttävää lasten kiduttamista, johon pystyvät vain sairaat ihmiset, valitettavasti usein uskonnon varjolla. Yksi uhri on kauppaneuvoksen arvon myöhemmin saanut Leevi K. Laitinen, jonka vanhemmat luovuttivat kaikki lapsensa Alma Kartanon synkkään taloon Sippolassa vuonna 1935.
Leevi oli nelivuotias. Jo kaksi vuotta aikaisemmin Kartano oli piessyt Leevin ja vaatinut vanhempia antamaan kaikki lapset hänelle; heistä koulittaisiin saarnaajia. Aamusta iltaan opeteltiin ulkoa saarnatekstejä, leikkiminen ja nauraminen oli kielletty. ”Maailmassa on vain verta ja lihhaa”, toisteltiin. Lapset kävivät saarnaamassa ihmisille helvetin kauhuista.
Kun nelivuotias Leevi ikävöi isää, isä tuli, pieksi Alma Kartanon käskystä lapsensa ja lähti pois. Kun Leevi oli muutamia vuosia myöhemmin lähetetty loppuun ajettuna kotiin, tytöksi puettuna. Äiti ajoi hänet takaisin kun ei edes Herralle kelvannut.
Kauppaneuvoksen matka lapsuudesta aikuisuuteen oli karmea. Rankat maatyöt, yölliset saarnat, helvetillä ja pirulla pelottelu, alastomana piiskaaminen ja päälle sylkeminen oli arkea. Profeettatädit antoivat alastomille lapsille erinimisiä voiteluja ja siunauksia, toisin sanoen harjoittivat pedofiilirituaaleja. Syynä olivat lasten kauheat huoraamisajatukset. Vasta 18-vuotiaana Leevi uskalsi karata, vaikka Kartano oli kertonut, että Jumalan terävä miekka tappaisi karkurit. Sisaruksetkin pelastuivat.
Nykyään jokaisen luulisi ymmärtävän, että pahoinpitelemällä lapselta viedään itsetunto, ilo ja luottamus ihmiseen, usein eliniäksi. Terve aikuinen antaa lapselle turvaa ja hellyyttä. On kohtuutonta moittia automaattiisesti ylityöllistettyjä sossun tätejä aina, kun paha tulee julkisuuteen. Mitä sinä teet, kun näet ja kuulet, että naapuri pahoinpitelee toistuvasti lapsia tai puolisoa? Tee edes jotain!
Kari Uusikylä 