Isän rankka tilitys

Tämän päivän Helsigin Sanomissa isä kertoo poikansa paloittelusurmasta vuonna 1998. Kaveriporukka tappoi illanvietossa 23-vuotiaan nuoren miehen. Teippasi suun ja sieraimet ja täydensi työn puukolla. Paloitellusta ruumista löytyi kolmasosa.

Tapetun isä pohtii,  miksi tällaista voi tapahtua. Hän ei tyydy tuomitsemiseen, vaan haluaa ymmärtää. Isä kertoo, että tappajien vanhempiin syntyi oikeudenkäynnissä solidaarinen suhde. Se kertoo vanhempien fiksuudesta. Ei huudettu kostoa, ei uhkailtu.

***

Jokaisen kasvattajan ja opettajan  tulisi ymmärtää millainen riskitekijä oppilaan erilaisuus on kouluyhteisössä. Huippuälykkyys on riski siinä kuin vähälahjaisuuskin. Ujous, herkkyys ja poikkeava ulkonäkö altistavat koulussa jatkuvalle henkiselle pahoinpitelylle.

Tapettu nuorimies oli erilainen: huippumusikaalinen, autismiin taipuvainen. Hän osasi jo 8-vuotiaana kaikki Pariisin metrokartat väliasemineen ja halusi kävellä reitit. Poika oli äärimmäisen herkkä. Hänellä oli absoluuttinen sävelkorva ja oopperat kiinnostivat häntä. Toisen kouluvuoden jälkeen poika pyrki musiikkiluokille ja jäi varasijalle 50. Hän sai täydet pisteet, mutta oli sosiaalisesti ”erilainen.” Pojan kohtalo oli viitoitettu.

Poika joutui tarkkailuluokille, koska tapahtui asia, joka yhä toistuu: Kun jatkuvasti kiusattu sai vihdoin raivokohtauksen, hänestä tehtiin syyllinen. Isä koki, että hänestäkin tuli tarkkailtava isä. Hän oli psykologin kuulusteltavana aiheesta ”mitä pahaa olette pojallenne tehnyt?”

Tavallisesti tragedioiden jälkeen vanhemmat tuomitaan kelvottomiksi. Se on helppo tapa sulkea silmänsä yhteisvastuulta. Turvaton lapsuus on suuri riskitekijä lapselle. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea.  Ei myöskään niin sanotut hyvät ja huonot kodit, eikä varsinkaan kodin sosiaalinen status. Rikkaiden ja köyhien välillä on ehkä se ero, että koulutetut tuhoavat useammin lastensa mielenterveyden vaatimalla heiltä liikaa koulussa ja urheilukentillä, köyhät lapset joutuvat kiusatuksi köyhyytensä vuoksi.

***

Perjantaina, lokakuun 11. päivänä 2002, klo 19.35 Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa ostoskeskuksessa räjähti pommi, joka tappoi heti viisi ihmistä, myöhemmin kaksi lisää. Loukkaantuneita oli toistasataa, joukossa paljon lapsia ja nuoria. Monet vammautuivat pysyvästi. Pommipojan isä kirjoitti kirjassaan, että pojan erilaisuus, vanhempien vaatimukset, ja pojan hemmottelu pienenä olivat tragedian syitä.

Vuonna 2002 lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen kirjoitti;

Myyrmäen tragedia kertoo suomalaisesta todellisuudesta. Suomi suree. Syytä todella onkin, kun tavallisen oloinen 19-vuotias opiskelija räjäyttää itsensä sattumanvaraisesti suuren joukon kanssa ihmisiä. Myyrmäen onnettomuuden jälkeen moni vanhempi pohtii, miten oma lapsi voi. Myös lasten ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset ja muut aikuiset ovat viime vuosina esittäneet toistuvasti saman kysymyksen. Osaammeko me kuunnella ja onko meillä aikaa? Nykyistä kilpailuyhteiskuntaa perustellaan usein sillä, että Suomella ei ole muuta mahdollisuutta. Tällainen perustelu osoittaa mitä suurinta henkistä köyhyyttä. Vaihtoehdot on aina itse etsittävä, luotava ja yhdessä rakennettava. (Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, HS vieraskynä 19.10.2002)

Väkivallan  syyt ovat  suureksi osaksi yhteiskunnallisia. Amerikan vaalit osoittivat mitä oppimattomuudesta, tietämättömyydestä ja sivistymättömyydestä voi seurata. Huumeet ja alkoholi tuhoavat ihmisiä. Pari päivää sitten mediassa puhuttiin lasten päihdehoidon puutteista.

Lasten! Suomessa!

***

Nyt koulun pedagogisia perusteita murretaan osaamisyhteiskunnan nimissä. Koska julkisuudessa on viimeksi puhuttu koulusta sosiaalisena kasvattajana, koululuokan sosiaalisista rooleista: johtajista, myötäilijöistä, sivuutetuista, torjutuista? Koska on pohdittu oppilasjoukon aidon johtajan ja valtiasjohtajan eroja? Koska  on pohdittu koulun merkitystä oppilaiden sosiaalistajana demokraattiseen sivistysyhteiskuntaan?

Nyt oppilas on  muutettu osaajaksi, joka kilpailee koulussa muita vastaan, valmistuu taistelemaan opiskelupaikasta ja haaveilee menestyksestä, julkisuudesta ja rahasta. Koulu-  ja luokkayhteisöjä murretaan, ihanne on jättikoulu.

Jos kysyy, onko digioppiminen mennyt liiallisuuksiin, saa maineen tekniikan vihollisena.

Jos kysyy miksi pedagogit on syrjäytetty koulutuspolitiikassa, saa maineen hankalana marisijana, joka ei arvosta heitä, jotka pelastavat Suomea innovaatioillaan ja strategioillaan. On rytminvaihdoksen aika! Suomi ei saa jäädä osaamisen jälkijunaan! Puskista huutelijat, kuten se yksi eläkeläinen, haluavat vain julkisuutta!

***

Ole hyvä, lue Tuula Tammisen teksti uudestaan! Mitä korkeampi on yksilön yhteiskunnallinen asema, sitä suurempi on välitön tai välillinen vastuu lapsista ja nuorista.

Kukaan ei voi välttää vastuutaan; pikkupolitikointi vanhempein oikeuksista ja velvollisuuksista on vastenmielistä. Jokainen lapsi tarvitsee yhden pysyvän turvallisen aikuisen, varsinkin elämänsä alkutaipaleella. Se on hyvän elämän paras tae, mutta sekään ei aina riitä, kun yksilön ominaisuudet, perhetausta, sosiaaliset yhteisöt ja yhteiskunnan arvot kohtaavat. Kova  voittaa pehmeän.

Työelämä 2021

Tänä aamuna televisiossa keskusteltiin aiheesta ”Työelämä 2021.” Viime minuuteilla päästiin tärkeimpään: Mitä työelämän trendit tekevät ihmisen mielenterveydelle? Eivät hyvää, sehän tiedetään, mutta kuka siitä välittää? Koulukin valmistaa (muka) työelämän huippuosaajia. Ellei lapsi sovi visionäärien luomaan menestysputkeen, hänestä ei ole mihinkään.

Oikeastaan eilen julkaistu tutkimus urheilijoiden sairaasta laihdutusvimmasta kuvasi koko yhteiskunnan sairautta: Minä ja kehoni eivät kelpaa yhteiskunnalle, valmentajalle, opettajalle, äidille eikä isälle. Minä en kelpaa itsellenikään –katastrofi on tulossa.

***

Mandatum Life-julkaisu esitteli 22.11.2017 innovaatiojohtaja Taneli Tikan, 40, ideoita.  Tikka on julkaisun mukaan huippulahjakas ja kertoo mikä meitä odottaa:  ”Robotit korvaavat tulevaisuudessa työtehtäviä, joissa ne ovat ihmisiä parempia. Siirrymme entistä nopeasyklisempään toimintaan, jossa teknologian uudistuminen on jatkuva tila. Teknologian uusiutuessa ihmisten kyvyissä korostuu tarve omaksua uutta, kokeilla keskeneräistä, epäonnistua ja oppia nopeasti.”

Tikka lueteli tulevaisuuden ammatteja:

Robottiturvallisuuden tarkastaja, robottisiirtäjä, robottityönjohtaja, robottikouluttaja, robottityön suunnittelija ja robottienergia-avustaja, tavaranlähettäjä ja -kulunvalvoja ja -huolija, tavaran kaukolastaaja ja purkaja, tavararobottien ja tavaroiden pelastaja ja joukkoistuskuljetuksen valvoja, mallinvalintakonsultti, 3D-tulostaja, -tuunaaja ja -lähivalmistaja, tavarastailisti, raaka-ainekonsultti, tavaraohjelmoija, robottivalmistuksen tarkastaja, kiinteistövalvomomestari, robottirakennusmateriaalisäätäjä, robottirakennusmestari, -arkkitehti ja -valvoja, kunnossapitokauko-ohjaaja, ennakoija, etäavustaja, robottiliikenteen ”fleet manager”, 3D-mittaaja ja mallintaja, tavarastylisti, kaupunkiviljelijä, aineenvaihdunta-analyytikko, etäkokki, off-grid -huoltotarkastaja, nanokuituinsinööri, virtuaalisomistaja ( ei ”omistaja”) rakentajarobottiasentaja ja -ohjaaja, peukutusmanageri, alustalobbari, kyberturvamies, IoT-riskianalyytikko, robottivakuutusarvioija, robottikenttähuoltaja, mainekauppias, viranomaisfasilitoija, lähipalvelunvälittäjä, mikrovakuuttaja, omavaraiskonsultti, diagnostiikkavalmentaja, implanttiasentaja, biosalapoliisi).

Jos lista on liian suppea, tässä lisää ammatteja nuorille:

Anonymiteetti- ja yksityisyysadvokaatti, aquaponic-kalanviljelijä, kaupunkialueen hydroviljelijä, keinotodellisuusarkkitehti, lisätyn todellisuuden markkinoija, aquaponic-kalanviljelijä, kaupunkialueen hydroviljelijä, keinotodellisuusarkkitehti, lisätyn todellisuuden markkinoija, etämatkatoimiston elämystuottaja, keinolihatehtaan suunnitteluinsinööri, supervauvojen suunnittelija, unohdustuottaja, tapahtumakoordinaattori, pilviturvapalvelukonsultti, joukkoistusrekrytoija, vertaistyön moderaattori, motivaatiosuunnittelija, koheesiomanageri, tarpeenetsijä/logoterapeutti, heimopäällikkö, hallinnon pelillistäjä.

Supervauvojen suunnittelija! Kahta ammattia olisin kaivannut: Suuruudenhullujen pakkolääkitsijä ja hurmavisionäärien todellisuusterapeutti.

***

Pääministeri kertoi vuonna 2018, että miljoona ihmistä on pikaisesti uudelleen koulutettava ja jokaisen on vaihdettava ammattia neljä, viisi kertaa elämässään. Näin sitä ihmistä rohkaistaan oikealle polulle! Mikään ei ole pysyvää, ei sinulle, eikä lapsillesi.

Tikka nimitettiin 17.3. 2018 valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n toimitusjohtajaksi. Hallitus siirsi Vakelle miljardiomaisuuden, jota pääministerin piti hallinnoida. Hanke meni lopulta myttyyn, tuli uusi hallitus.

***

Ihmisen ja robotin keskinäinen sota jatkuu. Aamun tv-keskustelijat olivat sitä mieltä, että ”paskaduunin” käsite saa uuden sisällön. Ei puhuttu siitä, keillä on oikeus tehdä itse oman elämänsä valinnat ja kuka työnnetään tunkiolle ja kaatopaikalle jo alakoulussa. Myönnän, että keskustelun aihe ei ole trendikäs, ei varsinkaan piireissä, joissa strategiset muutoskonsultit operoivat johtoryhmissä, kontributoiden resilienssin lisäämiseksi ja fasilitoiden  muutosvastarinnan murtamista.

 Paska ihminen, paska duuni. Niin yksinkertaista se taitaa olla.

Juopon lasten (joulu)tuska

(Julkaisen tässä muutaman vuoden takaisen, mutta ajankohtaisen, kolumnini kokeeksi. 

Olen kirjoittanut juttuni  kansainväliseen WordPressiin, joka on siirtänyt ne automaattisesti facebook-sivulleni.  WordPress katkaisi jostain syystä pari päivää sitten yhteyteni ja on vaatinut salasanoja, joista minulla ei ole mitään tietoa; olen näet  vanhuudenhöperö.  Kokeilin taas pääsyä wordpressiin. Kas kummaa, se myönsi minulle YHDEN TUNNIN aikaa kirjoittaa….Tietoturva ilmeisesti suojelee minua omilta jutuiltani…Se saattaa olla hyvinkin aiheellista. Eihän sitä nyt mitä tahansa voi julkaista. No, yritän kuitenkin, sillä tunnin armonajalla, kun olen maksanutkin siitä, että jutut julkaistaan. )

*

Suomalaisista 10–15 prosenttia, noin puoli miljoonaa kansalaista on alkoholin suurkuluttajia, siis juoppoja. Alkoholin käyttöön liittyvät sairaudet ja alkoholimyrkytykset ovat Suomessa syövän jälkeen työikäisten yleisin kuolinsyy.

Maailman terveysjärjestön mukaan alkoholin käytöllä on yhteyksiä ainakin 60 sairauteen:  syöpiin, halvauksiin, haimatulehdukseen, masennukseen, pelkotiloihin.

Yli puoli miljonaa suurkuluttajaa kylvää perheissään ahdistusta, masennusta ja hätää. Vanhempien juopottelu saattaa lapsen  häpeään ja epätoivoon, se saattaa johtaa  elämänhalun katoamiseen,  aineiden käyttöön ja tuhoon.

Joitain vuosia sitten Suomessa juotiin viinaa sataprosenttisena alkoholina 10,8 litraa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden. Suomi on kännäreiden kotimaa.

Kesän jälkeen A-klinikan hoidossa oli koko kansan kirjo. Tärisevää naista ja miestä tuotiin Mersulla tai metrojunalla hoitoon kännikierteen katkaisemiseksi.

Hallituksesta kerrottiin jo vuosia sitten vakavalla naamalla, että ”kansalaiskeskustelusta välittyy hyvin se tieto, että alkoholin kulutus on kasvanut ja alkoholin aiheuttamat terveys- ja sosiaaliset haitat ovat lisääntyneet….Valtioneuvoston periaatepäätökseen kirjataan hallituksen poliittinen tahto…Hallitus laatii hallitusohjelman mukaisesti alkoholihaittojen ehkäisyä koskevan ohjelman ja valtioneuvoston periaatepäätöksen…”

No sittenhän kaikki on hyvin! Periaatepäätöksin kansa raitistuu. Hallitus unohti puheet oluen laimentamisesta, kaljaan pitääkin saada lisäprosentteja ja laatuviinejä pitää sada ostaa kotikunnasta. Se on tasa-arvoa, mikä on puolueille tärkeäpää kuin pienten ihmisten tasa-arvo!

 Mediassa on pantu ilahtuneena merkille, että peruskoulun yläkoulun oppilaiden alkoholin käyttö on vähentynyt viime vuosina. Se on hienoa! Viikkokännäreiden määrä on kuitenkin pysynyt 10 prosentin paikkeilla. Luvun pitäisi olla nolla prosenttia! Ja mikä ikävintä, huumeista on tullut arkipäivää.

Tänäänkin sadat tuhannet juopon lapset heräsivät möykky sisikunnassaan, se on takertunut henkitorveen eikä sitä saa nielaistuksi alas.  Juopon lapsi on tuskainen ja masentunut. Isä tai äiti tai molemat ovat olleet humalassa ensin viikonloppuisin, sitten myös arkisin, joillakin on ollut viikkojen juomaputkia.

Juopon lapsi yrittää olla vanhemmilleen hyvä ja kiltti, jospa ne sitten olisivat selvin päin. Lapsi ei uskalla kertoa vanhemmilleen tuskastaan. Juopolle ei voi kertoa sellaista, koska juoppo pahoittaisi mielensä. Juopolle on liikaa, kun oma lapsikin syyllistää. Se ahdistaa niin, että pitää lähteä ryyppäämään. Juopon perheessä ei saa puhua suoraan mistään asiasta. Siellä leikitään että kaikki on hyvin.

Kun juopon lapsi menee iltaisin nukkumaan hän pelkää mitä yöllä tapahtuu. Hänen kainalossaan voi olla pikku veli tai sisko, joka pelkää vielä enemmän, joskus niin että tärisee. Koska lapsi ei pysty keskittymään, koulumenestys heikkenee. Koululaisen silmissä on kuva hangessa makaavasta juoposta ja korvissa kaikuu naapurin lasten ivanauru. Lapsi saa huonoja koulutodistuksia ja alkaa pitää itseään tyhmänä, muita huonompana.

Juoppo tarvitsee hoitoa. Älkää kuitenkaan säälitelkö juoppoja, he ovat itsesäälin mestareita. Säälikää juopon lapsia. Antakaa heille hellyyttä, näyttäkää, että on aikuisia, joihin voi luottaa, joiden sylissä lapsi voi tuntea olevansa turvassa ja rakastettu.  

 

Independence day of Finland

Aaltonen, Aitola, Borotinsikij, Elo, Ericsson, von Essen, Hartikka, Heinmaa, Irjala, Jääskeläinen, Kauppala, Leinonen, Mankonen, Manner. Molander, Mäkelä….

Siinä alkupää lyseon Pro-Patria taulusta, jossa on lueteltu ne Vaasan lyseon pojat, jotka antoivat henkensä isänmaansa puolesta vuosina 1939-1944…

Pro Patria-taulu paljastettiin lyseon juhlasalissa tammikuussa vuonna 1957. Joka-aamuisessa aamuhartaudessa tuijotin tuota taulua. En ymmärtänyt, miten lyhyt aika oli kulunut siitä, kun nuo taulun yli sata poikaa ja miestä olivat antaneet henkensä sodassa. Monet joutuivat lähtemään  kesken koulun ensin lyhyeen koulutukseen ja sitten rintamalle. 

Näin kirjoitti 19-vuotias isäni Kannakselta itsenäisyyspäivän aikoihin vuonna 1942: ”Vuorokausi vuorokauden perään kuluu täällä etulinjassa, jälleen on päivä muuttumassa yöksi. Olin vartiossa iltapäivällä, juuri kun hämärä laskeutui. Ohut pilvikerros on vetäytynyt taivaalle. On hiljaista, kuuluu selvästi lumen putoilu ja oksien rasahtelu. Mieli unohtaa väkisinkin väijyvän todellisuuden ja palaa kauas kotiin, rakkaiden luo.

Ajatus havahtuu kylmään todellisuuteen. Tuntuu kuin avaruus repeäisi ja syöksyisi alas. Ilmassa suhisee ja korvien ohi sihahtelee pirulliset sirpaleet. Edessä ja takana räiskähtää; kiven järkäleet lentävät kumisten. Mustia ammottavia aukkoja ilmestyy lumeen etumaastossa. Mitä nyt? Yhtäkkiä on ulvonta lakannut, kuuluu vain omien kiväärien ja konekiväärien katkeamaton laulu. Miehiä juoksee kyyrysillään, mitään puhumatta juoksuhautaan. Pian on mies miehen vieressä, leimahtelee, kuuluu huumaava pauke. Siitä huolimatta kuulen sydämeni kiivaan läpätyksen. Olen varmaan kalpea, ohitseni kannetaan vielä kalpeampaa naapuripesäkkeen vartiomiestä. Joku sanoo hiljaa: suoraan sydämeen.”

*

Kun ajattelen sotaveteraanejamme, mielen täyttää hellä liikutus ja kunnioitus. Isänmaan puolesta taistelivat rinta rinnan punainen ja valkoinen,  porvari, duunari ja talonpoika. Suomi oli jokaiselle kallis kotimaa, isänmaa.

Sotaveteraanit ovat rauhan miehiä, koska he tuntevat sodan mielettömyyden. Ihmisen pitää oppia olemaan ihmisen veli ja sisar, vain raakalainen haluaa tuhota lajitoverinsa, vain mieleltään pahasti häiriintynyt tuhoaa elämää tunnontuskia tuntematta – ja vielä jumaliensa nimiin vannoen.

Pohjalainen mies on itsepäinen ja omapäinen, pahimmillaan joustamaton ja itseään naurettavasti korostava pikkusielu. Parhaimmillaan pohjalainen on työteliäs, viisas nainen tai rauhallinen mies, jonka teot puhuvat puolestaan eikä turhia sanoja tarvita. Omaa itsetuntoa ei tarvitse pönkittää halveksimalla ketään.

Aikuiseksi kasvanut pohjalainen osaa nöyrtyä Luojansa ja elämän suuruuden ja pyhyyden edessä. Hän ei kuitenkaan nöyristele eikä alistu mielistelemään ketään oman etunsa vuoksi. Hän uskaltaa  ja haluaa pitää avuttoman ja heikon puolta silloinkin, kun vastassa on iso, röyhkeä ja ahne. Niin sotaveteraanitkin tekivät.

Itsenäisyystaistelu jatkuu. Onko Suomi meille yhä korvaamattoman rakas, vai myymmekö sen tunteilematta eniten tarjoaville pikavoittojen toivossa?    

Kun isä lyö äitiä

Aamutelevisiossa puhuttiin perheväkivallan ja poliisien kotihälytystehtävien lisääntymisestä kuluneen koronavuoden aikana. Kasvu on ollut jyrkkä. Poliisi saa tänä vuonna 90 000 kotihälytytystä ja Ensi- ja turvakotien liiton chat-palvelun asiakasmäärä on seitsenkertaistunut.

Sekä Poliisihallituksen edustaja että Ensi-ja turvakotien liiton pääsihteeri olivat todellisia asiantuntijoita, jotka tiesivät mistä puhuivat, faktoihin tukeutuen.

Poliisin väkivaltahälytykset olivat lisääntyneet ”vain” kuusi prosenttia, meteli ja uhkailu olivat muita  hälytyksen syitä. Onko yli 20 000 kotipahoinpitelyä vähäinen määrä? Tuskin, jokainen pahoinpitely on liikaa. Perheissä on lapsia, joille fyysisen väkivallan näkemien omassa kodissa on kauhistuttava kokemus. Isä löi äitia! Se on kokemus, joka jättää ikuisen jäljen, vaikka tapaus olisi ainutkertainen –mitä se tuskin on. Isä löi äitia ja äiti itkee lattialla! Toistuvana väkivalta murtaa lapsen turvallisuudentunteen ja mielen vammat ovat pysyviä.

Turvakoteihin hakeutui tänä vuonna yllättäen hieman vähemmän perheitä kuin aikaisemmin. Pääsihteerin selitys oli uskottava: Kun perhe on sulkeutunut kotiin koronan vuoksi, hallitseva tunne on pelko. Apua hakeva tietää, että hänen on palattava neljän seinän sisälle kotiinsa, jossa pahoinpitelijä odottaa.

On syytä huomauttaa, että pahoinpitelijä ei aina ole mies eikä pahoinpitely ole aina fyysistä. Toisen ihmisen alistaminen ja halventaminen puhein ja uhkauksin on halpamaista. Aina ei pahoinpitelyyn tarvita edes puhetta, mykkä synkkyys, jatkuva murjottaminen ja perusteeton syyttely riittää.  

Väkivaltaongelmien ydin ei ole vain yksilöissä, vaan myös yhteiskunnan tilassa. Juhlapuheissa puhutaan ihmisarvosta, nuorten, lasten ja vanhusten asemasta. Todellisuussa meitä jaetaan kelpaaviin ja kelpaamattomiin jo varhaislapsuudessa. Tärkeintä on menestyminen ja tehokkuus, voittaminen ja taloudellinen menestys. Joidenkin mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun tasavallan presidentti osallistuu Hurstien järjestämään köyhien massatapahtumaan kerran vuodessa. Kuka pohtii avun tarjoajien kestokykyä? Onko loppuunpalaminen lähellä?

Myös väkivallan tekijä tarvitsee apua asiantuntijoilta. Väkivaltaan on syynsä, pelkkä halveksunta ei ketään paranna.

*

Ylen perjantaidokkari kuvasi kannabis-mummoa, joka kertoi miten 50 vuoden pössyttely oli tehnyt hänet onnelliseksi. Sitten pössyteltiin yhdessä nuoren miehen kanssa. Tässä oli opetus, näin Suomesta tehdään maailmakaikkeuden onnellisin pläntti. Nuoret pössyttelemään kannabista.

Nuorten huumekuolemat ovat meillä tavallisia, alaikäiset tytöt myyvät itseään diilereille.  Jätevesien analyysi on paljastanut huumeidenkäytön yleisyyden.

Vaasassa perheiden köyhyys on räjähtänyt silmille, vapaaehtoiset jakavat 800 annosta ruokaa viikossa. Köyhillä lapsilla on nälkä. Rahat ovat loppuneet apua jakavalta yhdistykseltä. Ruokaa lahjoitetaan yhä, mutta sen säilyttäminen ja kuljetus maksavat tuhansia euroja.

Kuulin, että kouluruokaa moititaan ja joku vaatii kouluihin tarkastuskäyntejä, katsotaan haistaako nirppanokka ruuassa moitittavaa. Tämä raivostuttaa minua. Moni lapsi odottaa viikonloppuna maanantaita, koska silloin koulussa saa ruokaa.

Luin eilen kirjeitäni äidille opiskeluajoiltani. Usein pyysin lähettämään nopeasti ruokapaketin. Kerroin lukeneeni, että Aero (Finnair) kuljettaa paketin kolmella markalla Vaasasta Helsinkiin! Oli vuosi 1964. Pyyntö oli ”vanha normaali.”

Ihminen tuomarina ja kriitikkona

Tämän aamun Hesari sai minut taas kerran pohtimaan, miten vaikeaa on arvioida objektiivisesti ja tarkasti ihmisen tekoja. Usein arvioidaan ihmistä, eikä hänen tekojaan. Esimerkiksi työtehtävään valitaan usein poliittisesti tai muuten ”sopivin,” eikä pätevin. Hankala ihminen ajattelee itse, eikä laula käskystä ylistysvirsiä virallisesta virsikirjasta. Tosin on niitäkin, joille ei mikään kelpaa. Yleisnarisija on työyhteisön rasite.

**

Lehtiuutiset kertovat miten oikeus jakaa tuomioita vaiheittain: käräjäoikeus, hovioikeus, korkein oikeus (KKO). Päivän lehti kertoo, että KKO lievensi naisen puukotustuomiota. Korkein oikeus ”linjasi millaisessa tilanteessa puolisoon kohdistuva väkivalta voidaan katsoa hätävarjeluksi.”

Mies oli uhkaillut ja pahoinpidellyt usein vaimoaan. Kun vaimo tuli kerran kotiin, 9-vuotias lapsi vuosi verta, kun isä oli pahoinpidellyt häntä. Avioparin välille syntyi riita, mies löi vaimonsa tajuttomaksi. Kun toinen lapsi yritti soittaa hätäkeskukseen, isä otti puhelimen ja löi lasta.

Mies oli saanut useita tuomiota perheensä pahoinpitelystä.  Korkein oikeus pohti että ”mitä yllätyksellisempi tilanne on kyseessä ja mitä lyhyempi on harkinta aika-sitä ymmärrettävämmäksi käyvät mahdolliset virhearvioinnit.” Oikeus ymmärsi: ”koska nainen oli todennäköisesti pelännyt oman ja erityisesti lasten turvallisuuden puolesta.”

Jaa, että oli pelännyt, ei varmasti, mutta ”todennäköisesti.” Mies oli juuri ennen puukotusta pitänyt perheen nuorinta lasta sylissään ja uhannut tappaa vaimonsa. Vaimon puolustus oli ollut ”ylimitoitettua.” Hän oli iskenyt miestä kaksi kertaa puukolla selkään, vaikka hänen olisi pitänyt rajoittaa lyöntien määrää (kahdesta yhteenkö?) niin, että miehelle olisi aiheutunut mahdolisimman lievät vammat.”

En kommentoi. Ajattele itsesi tilanteeseen. Sinut on lyöty tajuttomaksi, puoliso uhkaa tappaa sinut veitsi kädessä, lyö lasta…Korkein oikeus alensi naisen tuomion kolmesta vuodesta ehdotonta vankeutta kahteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen.

Muistan pohtineeni usein lehtiä lukiessani tuomioiden perusteluja. Kauan sitten nainen pakeni rappuun puolisoa, joka oli hakannut häntä vuosikaudet. Nainen puukotti miehen, joka juoksi perään. Tuomio oli kuusi vuotta.

Sitten nämä tuomioiden perustelut: Mikä tekee rikoksesta törkeän, mikä erityisen törkeän. Saako ihmistä potkia ja hakata tajuttomaksi, eikä teko ole ”erityisen törkeä,” vaan ”törkeä.” Entä mikä on ollut raiskauksen ja ”kevytraiskauksen” ero?

En minä ole kostoa ja maksimaalisia tuomioita ole vaatimassa kenellekään. Ei elinkautinen tai hirttotuomio rikollisuutta vähennä. Perheiden hyvinvointi ja varhainen puuttuminen ongelmiin sitä vähentäisi. Kansan jako jo lapsuudessa menestyjiin ja luusereihin näkyy karmealla tavalla Yhdysvalloissa ja meilläkin yhä selvemmin. Yhteiskuntapolitiikka ja koulutuspolitiikka ehkäisevät tai lisäävät rikollisuutta.

*

Kun valmistuin opettajaksi opettajakorkeakoulusta, opetustaitomme arvioitiin tarkasti kymmenesosan tarkkuudella, 7,9; 8,6….Se ahdisti, koska kriteerit olivat epäselvät. Kouluarvostelun perusteita rukataan jatkuvasti, sekin ahdistaa monia, koska nuoren tulevaisuus riippuu koulutodistuksesta. Puhe ”armovitosista”  ei ketään auta. Pitäisi pohtia asiantuntevasti mistä vitoset johtuvat. On vaikea muuttaa hetkessä oppilaiden asennetta ”ei kiinnosta tippaakaan;” sen syyt ovat syvällä. Opetuksen arviointi vaatii opettajalta pedagogista ammattitaitoa. Yläilmoista tulevat epämääräiset kriteerit ja vaatimukset  aiheuttavat opettajissa turhautuneisuutta, kyynisyyttä, jopa  halun vaihtaa alaa. Moni oppilas voi huonosti kilpailukoulussa.

Taiteen ja sanataiteen arviointi olisi pidemmän saarnan arvoinen. Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Toini Havu lyttäsi Tuntemattoman sotilaan maan rakoon valtalehden arvostelussa 19.12.1954. ” Kirja on yleiskuvana valhe sodasta. Linna ei ole vapautunut purnaajan aggressioista,” ym. haukkumista: ”Ei Hietanen voi olla satakuntalainen nimi,” (!) jne.

Hesarin arvostelija runttasi viime viikolla suorastaan pilkallisesti yhden Finlandia-palkinnon ehdokkaan, joka oli saanut paljon kehuja. Vuosien työn tehneet kirjailijat voidaan teilata julmasti. Kritiikki voi olla asiallista  olematta julmaa. Se voi nostaa, se voi upottaa ihmisen.

Vuosikymmeniä sitten konsertti arvioitiin Hesarissa näin: ”Hän lauloi kuin tuberkuloottinen lahna.”

Kuka arvioi objektiivisesti abstraktin kuvataiteen produktin? Elin lapsuuteni taidemaalareiden ympäröimänä. Opin sanat abstrakti, nonfiguratiivinen taide. Ymmärsin nälkätaiteiljoiden keskinäisen kateuden ja lehtiarvostelujen tärkeyden.

**

Helsingin opettajakorkeakoulun kuvaamataidon lehtori Lauri Santtu arvioi minut vuonna 1965 ihan oikein: Kyllä Uusikylästä voi opettaja tulla, mutta kyllä te olette haistellut lapsena liikaa tärpättiä.  Yritin tehdä jotain suttua paperille. Lauri Santtu tunsi sukuni taustat. Kotona haisi ölyvärimaalarin tärpätti.

Muuten, tuo abstrakti kuva facebookini alussa on Pentti Uusikylän ” Katoava hetki” (1968). Pentti oli isäni. Anna taulusta arvosana skaalalla 4-10.

Einarin nimipäivänä

Näin kirjoitti isoisäni, taidemaalari Karl Einar Alexander Frisk (vuodesta 1926 Einari Uusikylä) päiväkirjaansa. Hän oli kaunosielu, laulaja, ajattelija. Einari eli 1890-1973.

12.03.1913

Katso kaikkia asioita syvemmälle, niin löydät syyt. Löydettyäsi syyt, älä tuomitse, sillä syiden takana on toisia syitä, joita ei voi käsittää. Syiden ja seurausten sarja jatkuu kauas, alkulähteille on ihmisen mahdoton päästä. Syiden vaikutusta voimme  vain lieventää. Pahat seurakset voimme kääntää hyviksi tekemällä niistä syitä tehdä hyvää, ja niin ollen muuttaa niiden luonteen.  

Ihmisen tärkeimpiä tehtäviä tässä elämässä pitäisi olla sielunsa kypsyttäminen likemmäksi täydellisyyttä, eikä ainoastaan pintapuolisten elämänmuotojen, kuten rikkauksien, hyvinvoinnin ja mukavuuden etsiminen. Nämä ovat katoavaista omaisuutta, jota vastoin sielullisia rikkauksia ei mikään voima hävitä.

Ihmissydän on kanteleen kaltainen. Siellä on viritetty eri tunteet sointuviksi kieliksi, joita Elämä soittelee. Kokemukset muodostuvat sydämessä taruiksi, jotka yksinäisinä hetkinä alkavat soida ja herättävät tuhansia kuvia mielikuvituksen maailmassa. Näitä säveliä tulisi ottaa talteen ja muodostaa pysyviksi. Taiteen tehtävä on näiden sävelien kokoaminen.

 Sanoja heliseviä kauniita kaikuvia on niin helppo paperille kirjoittaa, mutta toimia ajatustensa ja tunteidensa mukaan, kuinka vaikeaa. Ja kuitenkin toiminta pitäisi olla ihmiselämän päätehtävä.

NYKYAIKA (30- tai 40-luvulla kirjoitettu)

Kylmä, laskeva nykyajan ihminen askartelee numeroiden, autojen ja koneiden parissa, häneltä puuttuvat ne ominaisuudet, jotka avaavat portit sisäiseen maailmaan; siihen maailmaan, josta uskonto ja taide ammentavat. On kuin konekulttuuri olisi vienyt ihmisiltä sielun. Heidän sydämensä on kuollut ja tunne-elämä madaltunut.

Nykyaikainen urheilu ennätyskiihkoineen on rappeutumisilmiö. ”Kuihtunut sielu terveessä ruumiissa” sopisi nykyään urheilun tunnuslauseeksi. Kuinka kaukana onkaan helleenien henkevä kauneudenpalvonta nykyaikaisen urheilun suonenvedontapaisesta kiihkeydestä.

*Kaarlo Einari Uusikylä , vuoteen 1926 Frisk (1890 Vaasa − 1973 Vaasa) oli itseoppinut suomalainen kuvataiteilija ja erityisesti miniatyyrimaalari. Vahvasti eläytyen hän tulkitsi kotikaupunkiaan Vaasaa ja sen saaristoa. Uusikylä oli tunnettu eteerisenä herrasmiehenä, joka mielellään pohti olemassaolon tarkoitusta. Tikanojan taidekodin peruskokoelmassa on yli sata teosta.

Eemu Myntti, Eero Nelimarkka ja Einari Uusikylä olivat lapsuudenystäviä ja pitivät yhteyttä läpi elämänsä: He kirjoittelivat toisilleen kirjeitä ja kävivät kahviloissa pitkiä keskusteluja taiteesta ja elämästä. Ehkä paras osoitus heidän ystävyydestään ovat lukuisat heidän toisistaan maalaamat muotokuvat. Kolmikkoa voidaan kutsua suomalaisen modernismin varhaiskauden tulenkantajiksi. (Wikipedia)

Aamun karmeat uutiset

Philadelphiassa poliisi ampui miehen, joka ei totellut poliisin käskyjä, vaan kulki kohti, veitsi kädessään. Poliisi ampui mieheen useita laukauksia. Televisioruudussa telotus näytti karmealta. Heräsi taas kysymys: Miksi poliisi ei käyttänyt etälamautinta?

Jatko oli arvattavissa: Slummiasukkaat aloittivat kauppojen ryöstelyn. Tästä tullaan Amerikassa syyttämään presidentin vaalien alla tiettyä puoluetta, ei köyhien kurjuutta ja epätoivoa.

Vietin Amerikassa, Georgian yliopistossa, Atlantan lähistöllä kaksi vuotta 90-luvun alussa. Yliopisto oli minulle maanpäällinen paratiisi, sain lukea ja tehdä tutkimusta hienossa seurassa. Opin kuitenkin nopeasti, että oli aivan toisenlainenkin Amerikka. Parin korttelin päässä oli köyhyyttä, väkivaltaa ja huumeita.

Georgiassa oli yhtä paljon valkoisia ja mustia, mutta yliopistossa mustia oli hyvin vähän. Mustat pelasivat Georgia Bulldogseissa, yliopiston joukkueessa, amerikkalaista jalkapalloa.

Poliisi ampui pidätystilanteessa helposti kohti mielentereveysongelmaista tai huumeen käyttäjää, kadulla tai kotipihalla. Uhrit olivat miltei aina mustia. Tämän aamun uhrikin kärsi mielenterveysongelmista.

Voimme iloita, että Suomi on sivistynyt kansakunta. Vuonna 1968 poliisikomitea korosti, että kansalaisten velvollisuus on luottaa poliisiin, vuoden 1986 mietinnön mukaan poliisin tulee olla kansalaisten luottamuksen arvoinen. Kun poliisi kantoi äskettäin mielenosoittajia, jotka istuivat keskellä ajoväylää Helsingin keskustassa, poliisit ruiskuttivat suihketta mielenosoittajien silmiin, koska nämä eivät noudattaneet käskyjä. Oikeus ratkaisee aikanaan, kenen teot olivat rikosoikeudellisesti tuomittavia.

Suomalaisissa juhlapuheissa arvot ovat kohdallaan; on välittämistä ja oikeudenmukaisuutta. Ahneet ja röyhkeät käyttävät kuitenkin hyväkseen ihmisiä, puhumalla yhtä ja tekemällä toista. Omien etujen hamuaminen ja heikkojen halventaminen on valitettavan yleistä niiden keskuudessa, joilla on raha, valta ja media hallussaan.

Psykologisesti mielenkiintoinen on kysymys: Miksi moni vaatimattomissa oloissa kasvanut kääntyy halveksimaan heitä, joilla ei ollut mahdollisuuksia nousta suosta, johon kasvuympäristö heidät upotti. ”Minä poika vain nousin, minä poika tässä pärjään,” kun taas masenuneet luuserit vain valittavat ja laiskottelevat. Syyllinen on kuulemma ”hyvinvointivaltio.”

Tuore tuhansien mielenterveyspotilaiden kiristäminen on merkki moraalisesta rappiosta, härskiydestä vailla vertaa. Perhefirma otti ilman lupaa omaan käyttöönsä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin nettiterapiasta kertovat sivut ja kertoi tarjoavansa edullisia ”diilejä,” ”maksa kaksi, saat kolme” tyyliin. Firmalta varastettiin tuhansien mielenteveyspotilaiden arkaluonteiset tiedot; ”ellet maksa, me julkaisemme tietosi.” Kuvottavaa!

Tuntuuko diili- sana jotenkin tutulta? Firman antamassa terapiassa kyse ei ollut lainkaan samasta asiasta, kuin HUSin nettiterapiassa. Ilmeisesti toiminta kannatti joten kuten, koska omistajaperheen omaisuutta on 10 miljoonan edestä takavarikossa.

Kaiken pinnallisen ja myyvän yhteiskunnallisen kaupankäynnin keskellä on kysyttävä: Mitkä ovat Suomen todelliset arvot. Ennen kaikkea mikä on toisen ihmisen, usein heikon ja hauraan arvo? Onko hän vain vertailun kohde, osoitus omasta erinomaisuudestani, vai onko hän minulle aidosti ihminen, pohjimmiltaan aivan samanlainen kuin minä itse.

Sivistynyt ihminen ei käytä heikkoa hyväkseen, ei pilkkaa eikä halveksi ketään siksi, että tämä ei ole kuin minä itse.

On erittäin hälyttävää, että lapsillakin on monelle arvoa vain tulevina diilin-tekijöinä, joista voidaan hankkia taloudellista hyötyä jo päiväkodeissa ja kouluissa. Ennen oli mahdoton ajatus, että päiväkodit ajautuvat konkurssiin. Näin on nyt käynyt kymmenille, mainosrumpujen yhä päristessä. Ovatko koulu Oy:t piankin tulossa, wau-yliopistojen propagandan innoittamina? Tervetuloa Diili-Suomi? Osta multa imago; tällä viikolla 20 prosentin alennus.

Kenen totuutta puolustat?

Al Jazeera näytti juuri hirveitä kuvia verisestä kamerunilaisesta koululuokasta, jossa oli tapettu kahdeksan 12-14 vuotiasta lasta ja haavoitettu monia. Äitien epätoivo ylitti sietokyvyn.

Seuraavassa dokumentissa kuvattiin broileritehdasta, jossa Trumpin roskaväeksi, tappajiksi ja raiskaajiksi nimeämät meksikolaiset ja muut siirtolaiset tekivät töitä nopeasti kiitävän liukuhihnan äärellä vieri vieressä, ilman maskeja. Ilmanvaihtoa ei broileritehtaassa ollut. Jättitehdas se työpaikka oli, vaikka sillä oli kauniimpi nimi.

Omistajat kertoivat, että työntekijöiden turvallisuudesta huolehditaan. Meksikolaisen lesken, entisen opettajan, kertomus miehensä koronakuolemesta kertoi muuta. Leski joutuu jatkamaan työtään hihnalla. Hän sai sairaalasta 168 000 dollarin laskun aviomiehensä hoidosta.

CNN toi jo Trumpinkin olohuoneeseen. Hän kertoi maskittomina hurraavien kannattajiensa keskellä, että koronaluvut laskevat Yhdysvalloissa kaiken aikaa. Epätoivoinen tehohoito-lääkäri Indianasta kertoi, että luvut vain kasvavat; eilen Yhdysvalloissa tehtiin ennätys, yli 82 000 tartuntaa vuorokaudessa. Pienissä kaupungeissa sairaalapaikat eivät riitä.

Televisioruudussa tarkka-ampujat tappavat ”terroristien” lapsia, huumatut lapsisotilaat ampuvat käskystä keitä tahansa. Hymyilevät  presidentit siunaavat pommilastien pudottamisen kouluihin ja sairaaloihin ja pistävät toisinajattelijat vankilaan. Euroopassakin dikaattorit alistavat kansaansa ”oikean demokratian” nimissä.

Maailman valtiaiden moraalittomuuden, raakuuden, itsekkyyden ja tyhmyyden keskellä on vaikea olla optimisti. Korona pysäyttää meidät, mutta se antaa myös joillekin mahdollisuuden hyötyä tilanteesta. Kun maailma on sekaisin, taatusti ilmaantuu ”pelastajia,”  jotka myyvät ilmaa säkissä, kunhan hinnasta sovitaan. Koulutkaan eivät ole turvassa lipeviltä kauppiailta.

Miten lapsia kasvatetaan vastuulliseen inhimillisyyteen ja yhteisvastuuseen niin, ettei heille aiheuteta samalla tuskaa. Moni lapsi on ahdistunut maailman tilasta, jolle hän ei mitään voi.  Aikuiset voivat  antaa lapsille turvaa ja keksiä yhdessä lasten ja nuorten kanssa pieniä tekoja, joilla voidaan konkreettitisesti auttaa maailman kärsiviä. Se voi vähentää lapsen ahdistusta. Kauhukuvia tulevaisuudesta ei saa maalailla.

Pelottavin on itsekäs julmuri-johtaja, joka kerää ympärilleen joukon taputtavia nöyristelijöitä. Kun näistä on imetty kaikki hyöty, heidät potkitan ensimmäisestä kriittisestä kommentista ulos sisäpiiristä, pilkan saattelemana.

Pienemmässä mittakaavassa hyvä-veli-sisar-verkostot torjuvat työelämässä heidät, jotka eivät mukisematta hyväksy kaikkea, mitä ylhäältä syötetään. Kannattaa pohtia myös median julistamaa puolueettomuutta. Kuka saa palstatilaa tai ruutuaikaa, kuka ei? Paikalliset pravdat julistavat usein vain yhtä totuutta, puolueettomuuden naamari kasvoillaan. On helppo ennustaa, että koronan pitkittyessä keskinäinen syyttely lisääntyy.

Pandemian, materialismin, elintasokilpailun ja kasvatuksellisen sokeuden keskellä on pakko olla pessimisti. Kuka asettaa aidosti moraalin, humaanisuuden ja yhteisen hyvän etusijalle tänä itsensä brändäämisen, ahneuden, röyhkeyden ja menestyspakon aikana.

Kenelläkään meistä ei ole varaa tekopyhään hurskasteluun omasta hyvyydestään. Jokainen voi kuitenkin vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen kumpi on voitolla inhimillisyys vai julmuus, suvaitsevaisuus vai suvaitsemattomuus, sivistyneisyys vai sivistymättömyys.

.

Veikko, duunari ja runoilija

Setäni Veikko lähti vuosikymmeniä sitten Ruotsiin, Trollhättaniin Volvoja kokoamaan. Veikko kuoli tammikuussa 2011. Maallista mammonaa ei setäni pystynyt elämänsä aikana keräämään, mutta hengen aarteita hän omisti sitäkin enemmän. Perinnöksi Veikko jätti monta kiloa runoja. Luin niistä äsken muutamia.

Veikko oli työmies, jolla oli sanataiteilijan herkkä sielu, kuten tämä kaunis runo osoittaa:

Rakkaus

Huomaamatta se tulee,
hiljaa,
kuin aamun tuuli
kuin aamun tuuli
kuin aamun tuoksu
kuin aamun lämpö
kylmän pimeän yön jälkeen…
Miksi puhuisimme sen pois.

Kuuntelin lapsena päivittäin omakotitalon alakerrassa, mummoni (siis mummuni) keittiössä, mitä Keskon varastomies Veikko luennoi ruokatunnillaan ranskalaisesta kirjallisuudesta ja filosofiasta.

En tietenkään ymmärtänyt juuri mitään Veikon puheista, mutta Sartren nimen muistan. Samoin sen, että amerikkalainen Marlon Brando oli filmitähti ja ”neurootikko,” jota setäni ihaili varsinkin roolistaan ”Alastomassa satamassa”, vuonna 1954. Sitten oli joku Alpert Kamyy, tai sen tapainen.

Parikymppinen Veikko puhui Nuoresta Voimasta ja Parnassosta. Ne olivat ymmärrykseni mukaan joitain lehtiä, joissa oli runoja ja muuta kummallista. Ymmärsin, että Veikkokin rustasi runoja, vaikka koko muu suku suti pensselillä väriä kankaalle tai liian kalliille akvarellipaperille. Veikko teki myös kuparipakotustöitä, komeita koristelautasia ja lampetteja kuten Einari-paappakin oli tehnyt maalaamisen ohella pula-aikana saadakseen leipää isolle lapsiparvelleen.

Kerran kesken Veikon monologin muistin repliikin, jonka olin kuullut teatterissa. ”Purppurahuulia polttaa suudelma taivaallinen,” laukaisin äänekkäästi omana panoksenani Veikon ruokatunnin runo- ja taidetapahtumaan. Muistan Saimi-mummun ja Veikon hämmennyksen: Mitä ihmettä tuo poika päästi suustaan? Olin nolo.

Veikko teki töitä varastoissa ja tehtaissa, käväisipä merilläkin. Niissä hommissa filosofiasta ja runouden tuntemuksesta oli kai melko vähän hyötyä. Veikko oli kuitenkin sivistyneempi kuin moni akateeminen fakki-idiootti.

Veikon runo ”Hän” oli painettu hänen muistotilaisuutensa lehtiseen. Näen sieluni silmillä Veikon meren rannalla, se musta baskeri päässään. Veikko katsoo merta, samalla hän katsoo sielunsa syvyyksiin. Siellä on syntymässä runo, kaunis ja surullinen.

Hän

Hän asteli murhetta kantain
yön holveihin valottomiin,
kukat vaahtojen äärillä rantain
oli valkeat, valkeat niin.
Kun huokaus hiljaisesti
yli aavojen levinnyt ois
taas nukkunut ikuisesti. –
Nuku pois, nuku muistoni pois!

***
Kirjoitin yllä olevan tekstin eilen.

Kello on nyt 5:50. Katsoin juuri Yhdysvaltojen
presidenttiehdokkaiden väittelyn televisiosta.
Muistin, että Veikko lausui usein Einari Vuorelan runoja.
Runo ”Hölmö” loppui näin:

Hölmö kynsi päätään,
paksua päätään,
synkeästi suuttui,
päästä ruuvi puuttui.

Kaivoin pinosta vielä yhden Veikon runon:

Voi touhu turhan tärkeä-
Mies ryhtyi nauramaan-
Näin tärkeyden kärkeä
kun katkoi naurullaan,
sen rakennelmat särkeä
kun oli kokonaan
sanottiin ”vailla järkeä,”
ja vietiin hourulaan.

Olipa Veikko-setäni fiksu! Kuten yhdeksän sisarustaankin.