Olisi korkea aika ryhtyä puhumaan luovista ympäristöistä tyhjän innovaatiopuheen sijasta. Halutaanko luovuutta todella edistää vai onko se vaarallista? Kuka saa luoda? Kuka sysätätään tiedeyhteisön tai työyhteisön ulkopuolelle vain siksi, että edustaa ”vaarallisia” aatteita tai harhaoppeja. Näin on käynyt monille tiedemaailman neroille kautta historian. He ovat muodostaneet uhan heille, joille tärkeintä on oma valta. Tällaiset ihmiset haluavat tukkia toisinajattelijan suun, leimata epäilyttäväksi.
Suomessa Fantastinen yliopistouudistus johti humanististen alojen väheksymiseen, koulutuohjelmien lakkauttamiseen ja omien saavutusten pakkokehumiseen, propagandaan, ”me teemme täällä jotain maailmaanlajuisesti ainutlaatuista.” Uho alkoi 1990-luvun alussa. Kun vertaa tuon ajan ranking-listoja nykyisiin, sijoitukset ovat jokseenkin samat. Huipuimmaksi julistettu keikkuu jossain 200-300 paikkeilla.
Mitä, jos yliopistot ja työpaikat asettaisivat etusijalle viisauden, ahkeruuden ja yhteisöllisyyden, todellisen luovuuden bränditehtailun ja itsekehun edelle.
**
Howard Gardner on moderneista lahjakkuuden ja luovuuden tutkijoista ehkä kuuluisin ja monipuolisin. Hän on tutkinut toisen maineikkaan tutkijan, Mihaly Csikzentmihalyin kanssa myös hyvän ja pahan työn eroja.
EVA kutsui Gardnerin vuonna 2010 Suomeen vieraakseen. Ihmeekseni EVA tilasi minulta raportin luovasta, hyvästä työstä.
***
Suomen vierailullaan, EVA Forumissa Howard Gardner jakoi hyvän työn edellytykset kolmeen alueeseen Excellence, Engagement ja Ethics. Työ on tehtävä mahdollisimman hyvin, siihen tulee sitoutua ja kaiken aikaa on muistettava eettiset seikat. Pahan työ on vastuutonta ja itsekästä.
Länsimaissa markkinatalous määrittelee pitkälle työn edellytykset. Markkinoille ei ole enää vahvoja vastavoimia; niiden valta on kasvanut rajusti. Bisnesjohtajat ja tiedemiehet ovat korvanneet entisaikojen aateliston ja papiston vallankäyttäjinä.
Gardnerin mukaan länsimainen markkinatalous on hyvä asia, kunhan se pystyttelee talouden alueella. Jos koko yhteiskunta alkaa pyöriä markkinaperusteisesti, ollaan varallisella tiellä.
Vanhojen nimekkäiden firmojen omistukset on myyty usein kasvottomille yrityksille, joiden tavoitteena on voiton maksimointi. Yritysten perustajasukujen patriarkat kantoivat vastuuta firmojensa työntekijöistä aivan toisella tavalla, kun monet nykyjohtajat. Nuorisolla ei ole riittävästi hyvän työn esikuvia, pahan työn sitäkin enemmän, Gardner suree.
Gardner toi Suomessa käydessään keskusteluun kaksi e:tä lisää, käsitteet Empathy ja Equity. Empatia, kyky tuntea myötätuntoa ja halu auttaa ovat tärkeitä monissa ammateissa, esimerkiksi hoiva-alalla, kasvatuksessa ja opetuksessa.
Equity, yhdenvertaisuus edellyttää, että myös alemman tasoisissa työtehtävissä ihmiset voisivat tuntea olevansa aidosti tärkeitä, ihmisinä samanarvoisia kuin korkeammin koulutetut ja varakkaammat.
Professori on huolestunut tutkimustensa perusteella siitä, että nuori polvi on omaksunut kiihkeästi rikastumisen ja menestymisen vaatimukset, melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Hän kertoi juuri erottaneensa Harvardin opiskelijan, joka oli yrittänyt petkuttaa opintosuorituksillaan.
Gardnerin viesti presidentille
Gardner sanoi miettineensä mitä kertoisi presidentti Obamalle, jos sattuisi samaan hissiin:
Herra presidentti! Yhteiskuntaa hallitsee kolme M-sanaa: Money-Market-Me. Viimeinen M, pitää kääntää ylösalasin, jolloin sana onkin WE, me yhdessä, vastuullisina yhteisestä hyvinvoinnistamme.
Moraalia ja yhteisvastuullisuutta on vaadittava myös nuorilta. Ei ole syytä odottaa, että ikää myöten itsekkyys vähenee itsestään.
Gardner esitti kritiikkiä amerikkalaista ahneutta kohtaan ja toivoi, että työn ohella aito lähimmäisestä välittäminen saisi enemmän arvoa. Kilpailu käy liian rajuna, työn ja levon suhde on vääristynyt, monen työtaakka on kohtuuton. Loppuunpalaminen ja kilpailuhenkisyys alkavat jo kouluiässä.
Amerikkalaisten investointipankkien moraaliton toiminta edellyttää tiukempaa yhteiskunnallista valvontaa. Pohjoismaiden on pidettävä kiinni perinteisistä arvoistaan ja toimintatavoistaan, eikä niiden tule seurata Amerikan yliyksilöllistä ahneutta, neuvoi mies huipulta.
**
Olin yllättynyt, kun elinkeinoelämän muutamat keulahahmot kutsuivat minut aamiaiselle Helsingin keskustan luksusravintolaan. Gardnerilta tiukattiin tilaisuudessa keinoja suomalaisen yliopiston tason nostamiseksi. Oli mielenkiintoista, kun maailman ykköseksi rankatun yliopiston ns. valioprofessori sanoi Suomen yliopistojen heikkoa rankingmenestystä valittaville, että yksipuolisin kriteerein laadittuihin listoihin ei kannata kiinnittää huomiota. Tärkeintä on moraali ja pyrkimys totuuten.
Gardner lisäsi, että suurimman vaikutuksen häneen oli tehnyt käynti suomalaisessa peruskoulussa. Gardner oli kysynyt opettajalta, mikä opetuksessa on tärkeintä. Opettaja oli vastannut: ” Hyvien, ahkerien, yhteistyötä tekevien suomalaisten kasvattaminen. Kilpailu on turhaa.”
En muista, mitä puhuin aamiaisella. Lähdin yhtä matkaa Gardnerin kanssa, koska halusin tekijältä nimikirjoituksen kirjaan. Eteisessä sain nimmarin ja Gardner totesi: ”Taidamme olla toisinajattelijoita tässä joukossa.” Ainakin minä taisin olla, koska olin ottanut evalaisten kanssa yhteen koko 90-luvun. Eva halusi eroon peruskoulusta, minä en.
**
Olin 90-luvulla kaksi vuotta Amerikassa luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Opin paljon, koska olin ahkera. Yritin tarjota amerikkalaisia maineikkaita tutkijoita Vaasan yliopistoon pitämään vierailuluentoja melkein ilmaiseksi.
Minulle ei vastattu. Yritin tyrkyttää itseäni dosentiksi Vaasaan, dosentti sai opettaa 24 tuntia lukukaudessa. Minulle ei vastattu. Monien yritysten jälkeen sain jonkun hyvin epävirallisen näköisen paperin, jossa sanottiin jotain dosentuuristani. Koskaan ei palveluksiani kuitenkaan haluttu käyttää.
Ihminen voi olla hyvin pieni, keikkuu päässä kuinka korkea hattu tahansa. Ja varsinkin silloin.
Kari Uusikylä 