Älä käytä sitä sanaa!

Julkaisin tämän jutun aamulla, mutta se hävisi netistä. Otsikko oli Rastas puussa ja h-a Hesarissa. Luulen, että otsikon ”ruman” sanan johdosta robotti poisti blogin. Poistan seuraavassa kolme kirjainta sen ruman sanan keskeltä. Teksti on muuten jokseenkin sama kuin aamulla. Katsotaan miten nyt käy….

Näin kirjoitin aamulla:

Olen lomilla kaukana Vaasasta. Netin avulla voi ulkomaillakin lukea kotimaisia lehtiä, se on hienoa. Mitäs ne lehdet tänään kirjoittavat?
Pohjalaisen otsikko on veret seisauttava: ”Rastas puussa, pää alaspäin.” Kauheaa! Pelastuslaitos vapautti Jurvassa linnun, joka oli tarttunut jalastaan siimaan. Hieno työ! Porukassa oli lehden mukaan yksi lintuharrastaja, joka oli tunnistanut linnun rastaaksi. Sehän oli upeaa, onneksi puussa ei ollut sorsa, tilhi tai muu Jurvassa harvinaisempi lintunen. Näin ei juttu jatkunut, päättelin ihan itse.

Ilta-Sanomien luetuin juttu on nyt aamulla Jesse Kaikurannan paluu julkisuuteen. Kaikkihan me muistamme miten mystisesti Jesse katosi julkisuudesta vuonna 2016. Miksi ihmeessä? Jesse paljastaa: Minulle tuli kolmannen levyni jälkeen täydellinen ähky musiikista.

Helsingin Sanomien näyttävin juttu lehden tilaajille tänään 23.5. on juttu ”Seksileidi.” Juttu kertoo yksityiskohtaisesti miten Sexpon hallituksen puheenjohtaja, tietokirjailija, sukupuolentutkija, seksologi, ammattidomina – espoolaisrouva ja h-a, kuten hän itseään mielellään nimittää, harjoittaa ammattiaan. Jutussa leidi, 45, poseeraa näyttävästi espoolaisessa kodissaan, joka on myös työpaikka. Kun leidi kertoi äidilleen, 70, uudesta työstään, äiti totesi: ”Sinä olet varmaan tosi hyvä tossakin.”
Näin hyvä äiti kannustaa lastaan antamalla positiivista palautetta.

Jos mediakasvatuksen opettaja haluaa käyttää Hesarin artikkelia oppilaita motivoivan ilmiöopetuksen tukena, hän voi antaa tehtävän: Ottakaa selvää mikä on se kulttuuri, joka johti leidin uuteen ammattiin. Kun oppilaat lukevat Hesarista, että leidi tienaa 250 euroa tunnissa, voi joidenkin ammatinvalinta ratketa helposti.

Modernin ilmiöopetuksen perusperiaatetta noudattaen: Opettaja! Älä luennoi, älä opeta, äläkä varsinkaan moralisoi! Anna oppialiden konstruoida oma todellisuutensa. Kanssaoppijan roolissasi voit oppia itsekin paljon.

Johtopäätökset kuvatuista mediasisällöistä jokainen voi tehdä ihan itse. Mikä niistä on tärkein: Lintu puussa, Jessen paluu vai se kolmas. Minä ajattelen näin: Voi aikoja, voi tapoja! Kasvata nyt tässä mediaympäristössä hyvätapaisia, tasapainoisia ihmisiä, jotka erottavat kaiken töryn keskellä olennaisen ja hyvän pinnallisesta kaupallisesta roskasta. Se kuitenkin on kasvattajien tehtävä, vaikka opetussuunnitelmissa siveellisyys ja hyvät tavat kuuluvat historiaan. Ne eivät ole enää ydinosaamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: