Perustuslaki sanoo, että kaikilla pitää olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä valtion ja kunnan virkaan. Perustuslain 125. pykälä määrää, että valinta tapahtuu puhtaasti pätevyysperustein, joihin ei kuulu poliittisen puolueen jäsenkirja, sanoo dosentti Silvo Kaasalainen, joka on tutkinut suomalaista korruptioita etenkin poliittisissa virkanimityksissä.
”Nyt poliittiset palkinnot lopetetaan,” asiasta kiinni jääneet puoluepomot ovat julistaneet ja jatkaneet samalla tavalla. Puoluetoveria ei jätetä, pätevyysvaatimukset ovat sellaiset kuin kulloinkin luetaan.
Valtion lisäksi myös kunnissa valitaan virkaan usein sopiva jäsenkirjan perusteella. Jokainen tämän huomaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska sehän kertoo vain kateudesta, kaunasta tai siitä, että valittajalla on oma lehmä ojassa, kun ei saanut virkaa. Näinkin voi joskus olla, on ammattivalittajia, mutta heitä on hyvin vähän. Ei kannata valittaa, koska naama pannaan muistiin, ja ruikuttajan mainetta levitetään hyvien veljien piirissä.
Kun Helsingin Sanomat teki pari vuotta sitten jutun yliopistojen rekrytoinnista, opettajat ja tutkijat kuvasivat sitä mielivaltaiseksi peliksi ja suorastaan rikolliseksi toiminnaksi. Yksi sai huomata hakukriteerien muuttuneen yhtäkkiä kesken prosessin. Toinen kertoi valinnassa käytettyjen niin sanottujen asiantuntijoiden olleen jäävejä. Kolmas ei päässyt edes haastatteluun, vaikka oli pätevin ja kokenein. Kuten Hesari kertoo, rekrytoinnit muuttuivat aiempaa salaisemmiksi vuonna 2010 uuden yliopistolain seurauksena. Siinä hakuprosesseja haluttiin ”tehostaa” antamalla lisää valtaa johtajille ja siirtämällä tiedekuntaneuvostot pienempään rooliin. Samalla katosi lopullisesti hakijan oikeusturva. Päätöksistä ei nimittäin voi enää valittaa.
Aina yliopistoissa on virkoja täytetty suosikkijärjestelmällä. Todella pätevintä on ollut kuitenkin, ennen vuoden 2010 uudistusta, hankala sivuuttaa, koska virantäyttöprosessissa tieteellinen pätevyys arvioitiin perusteellisesti hakijoiden tieteellisen tuotannon perusteella. Jos ns. asiantuntijoiden lausunnot olivat puolueellisia, valituksella asia saattoi muuttua pätevimmän hakijan eduksi.
Nyt virantäytössä rehottaa mielivalta. Tehtäviin valitaan sopivin. Yhdysvaltain yliopistoista tutut tutkijoiden ja opettajien vakinaistamispolut eli ”tenure trackit” tulivat Suomeen 2010-luvun alussa. Nuoresta tutkijasta koulutetaan vähitellen professori. On se helppoa! Nykyään on niin monen sortin professorin nimikkeitä, että niistä ei saa mitään tolkkua. Tuntuu, että joskus tieteellistä pätevyyttä tärkeämpi professorin ominaisuus on röyhkeä itsekehu ja omien –tietenkin kansainvälisten- saavutusten liioittelu. Jotkut koulutusalat ovat täynnä nuoria yli-ihmisiä, kärkiyksilöitä, joiden tärkein kyky on markkinointi- ja myyntitaito. Ranking-listoilla kiipiminen on suorastaan huvittavaa. Aina löytyy sopiva lista, jolla voi kiivetä sadan maailman valion joukkoon. Yksi yliopisto myy johtajille tohtorin tutkintoa, jonka voi suorittaa viran ohella 3-5 vuodessa! Onko millään enää väliä!
Ennen yliopistossa arvostettiin iän mukana karttuvaa kokeneisuutta ja todellista asiantuntemusta. Monet etevät tiedemiehet ovat tehokkaita, teräviä ja työkykyisiä kauan saavutetun eläkeiän jälkeenkin. Nyt ikä on rasite, ukko tai lady voi olla liian fiksu; sitä on vaikea suitsia, se ei syö kädestä eikä suvaitse akateemisia pelle-esityksiä.
Sopivien valinta pätevimpien sijaan on mahdollista myös koulumaailmassa. Olen seurannut ihmeissäni, miten huippupätevä tohtori-opettaja on sivuutettu toistuvasti virantäytössä. Virat ovat menneet nuorille noviiseille, joiden koulutustausta on heiveröinen. En väitä kaikkia valittuja epäpäteviksi, mutta ikäsyrjintä ja akateemisen pätevyyden sivuuttaminen näyttää usein törkeältä. On tavallaan reilumpaa, joskaan ei oikein, että sijaisuudet ja virat annetaan rehtorin sukulaiselle tai ”hyvälle tyypille,” kuin se, että muodollisesti pätevintä kartellaan, kuten olen havainnut. Rehtori ei suostu vastaamaan sähköposteihin eikä ole koskaan tavattavissa.
”Ikärasismi” on sanana huono, mutta se taitaa kuvata suomalaista todellisuutta valitettavan osuvasti. Sivistyksen ja moraalin alennustila koituu aina kansakunnalle kalliiksi, kuten historia osoittaa.
Kari Uusikylä 