Maailma ei ole mustavalkoinen, se on monivärinen. Ihmistä ei pidä korottaa pyhimyksiksi eikä leimata roistoiksi, mutta jos vaikenemme pahojen epäkohtien edessä, olemme pelkureita.
Puoluepoliittinen sitoutuminen estää helposti asioiden viileän analyysin. 1970-luvulla taistolaisten vastustajat saivat kuulla, että ”et siedä kritiikkiä.” Ei yksipuolista, propagandistista haukkumista tarvitsekaan sietää. Kritiikki on mautonta silloin, jos sen tarkoitus on vain kostaa ja haavoittaa. Kritiikin pitää perustua tosiasioihin eikä hurmahenkisyyteen tai kateuteen, kuten uljaassa huippu- ja kilpailuyhteiskunnassamme usein tapahtuu. Esimerkiksi korkeakoulut huippupuheineen ovat keskinäisen kateuden ja itsetehostuksen keskittymiä.
Taistolaisuus on kuopattu, mutta yksisilmäisiä riittää. On vaikea teeskennellä olevansa kuurosokea kun näkee härskiä oman edun tavoittelua, jota perustellaan yhteisellä hyvällä. Politiikassa menestyy moni hyväpuheinen tuuliviiri, joka osaa käännellä nuttuaan tuulen mukaan. (Huomaa: En sano, että kaikki poliitikot ovat sellaisia.)
Itsenäistä toisinajattelijaa uhkaa helposti kosto. Voi tulla potkut töistä, tutkija- tai taiteilijapiireissä apurahat lopetetaan, jopa maine yritetään mustata. Muuan Mister President on potkinut lyhyessä ajassa pellolle joukon lähimpiä neuvonantajiaan ja korkeita virkamiehiä. Yksi niistä, joka sanoi presidenttiä pölvästiksi, sai julkisen kutsun älykkyystestaukseen presidentin kanssa.
Onneksi Suomessa on vielä kohtalainen sananvapaus, Ylessäkin. Monissa maissa vallan arvostelija joutuu vankilaan tai pääsee hengestään.
Kansalaisilla tulee olla oikeus vastustaa johtajiensa itsekkäitä tai sekavia hankkeita. Kymmenen vuoden sote-sotku on surullinen esimerkki oman ryhmän etujen ajamisesta ”yhteisen hyvän” nimissä. Vanhusten ja lasten pahoinvointi, koulujen kurjistuminen, pätkätyöt, köyhyys, terveydenhoidon ongelmat, masentuneiden armeijat ja kansakunnan repeäminen miljonääreihin ja ruokajonossa seisoviin, tuntuu olevan toissijaista. Pääasia on, että ministerien suu käy ja puhetta piisaa.
Puuttuu vain, että Suomi saisi tulevaisuudessa presidentin, joka tviittailisi päivittäin sekavia – ja julistaisi vielä olevansa älykäs. Kuvitelkaa Suomen tasavallan presidenttiä tviittailemassa julkisesti kilpailijallen: ”Matti, sun pölvästi Tatu-isäs kirjottel älyst, et se periyty geeneis. Ei sunka äly sit voi kovin kummone ol!” tai ”Mää ja Vladi tehrän yhres Suamest kreit. Suamest kreit. Kreit. Uskoka mua!”
Aidossa demokratiassa kansa saa syyttää itseään, jos valitsee vaaleissa johtajakseen narsistin, psykopaatin tai typeryksen. Diktatuureissa nämä ovat hyvän johtajan ominaisuuksia, usein julmuuteen ja väkivaltaiseen raakuuteen yhdistyneinä. Aivopesu ja valeinformaatio voivat taannuttaa sivistyksellä ylpeilleen kansankin julmureiksi. Vierailkaa Auschwitzissa ja todetkaa itse.
Eihän Suomessa ole sellaista pelkoa… Siitähän on jo sata vuotta kun veli tappoi sodassa veljen oikean aatteen puolesta ja maanpetturi-naiset lapsineen kuolivat vankileireillä.
Muuan opettaja kertoi netissä ilmiöstä nimeltä PILIPALISAATIO. Kun meidät pilipalisoidaan, tärkeintä elämässämme on se laite, joka toimii, tai usein ei toimi, ja vanhenee huomenna käsiin. Heitä se hyvin toimiva rakkine pois, osta uusi huippulaite, tai sinulle käy huonosti. Kun opettelet salasanoja, maksat lisenssejä ja yrität saada masiinaa toimimaan, päähäsi ei mahdu ikäviä asioita maailmasta, yhteiskunnasta, historiasta tai siitä mitä poliitikot puolestamme päättävät.
Kansalainen! Oletko pilipalisoitunut työssäsi riittävästi? Ellet, tee se nopeasti, jos haluat huomennakin jatkaa työpaikassasi. Ei sittenkään, ajattele itse!
Kari Uusikylä 