Nyt Syyriasta tulevat uutiskuvat ylittävät kestokyvyn. Siviilit yrittävät säilyä elossa rauniokasoissa kuin rotat, vailla ruokaa, vettä, lääkkeitä. Ei riitä, että tapetaan ase kädessä taistelevia vihollisia; naiset, lapset, kuka tahansa kelpaa saaliiksi.
Nääntyville apua tuovat rekat seisautettiin ja malliksi tuhottiin niistä parikymmentä. Päämiehet, nuo raakalaiset sallivat niin sanotut vahingot. Sairaaloita, kouluja ja asuinalueita pommitetaan rauniokasoiksi. Sitten mennään mediaan valehtelemaan ja syyttelemään muita.
Miehet, jotka voisivat halutessaan lopettaa järjettömän tappamisen esiintyvät julkisuudessa kuin veljet keskenään: Tulitauko alkaa pian, sitten seuraa aselepo. Menee viikko ja kaikki on kääntynyt päälaelleen, raakuudet vain yltyvät ja viikon takainen veli on muuttunut valehtelevaksi roistoksi.
Miten ”sivistyneen maailman” johtajat tähän pysyvät? Onko heidän tappamismoraalinsa ylevämpää kuin vihollisen? Onko lentokoneesta siviilien niskaan, sairaalaan tai kouluun pudotettu tappava lasti osoitus humaanista tappamisesta, hyviksillekin sattuu tietenkin vahinkoja.
Uskalletaanko taas pian pudottaa se iso pommi pariin miljoonakaupunkiin? Pommein päästäisiin eroon koko ihmiskunnasta, sekä roskasakista että meistä fiksuista. Jäljelle jäisivät meitäkin fiksummat rotat ja torakat.
Hirmuvaltiaiden teot osoittavat, mihin väkivaltainen, tunnekylmä lasten kohtelu voi johtaa. Lapsena koettu pahuus on kostettava mahdollisimman monille, kirjoitti Alice Miller 80-luvulla. Lapset, joita on suojeltu ja kunnioitettu kasvavat vastuuntuntoisiksi ja empaattisiksi. Heillä ei ole tarvetta tuhota itseään eikä muita. He käyttävät voimaa vain itsepuolustukseen ja suojelevat heikompiaan.
Historia ei juuri anna toivoa järjen löytymisestä. Luen parhaillaan Auschwitzista selvinneen vangin kirjoittamaa kirjaa, dokumenttia. Eläviä vauvoja heiteltiin ruumiskasoihin, potku päähän halkaisi sairaan vanhuksen kallon, pelokkaimmat ammuttiin heti.
Valionatsit teettivät raakuudet alaisillaan ja vangeilla; itse he pelasivat tennistä, ryyppäsivät ja huvittelivat paetakseen todellisuutta. Treblinkan leirin tappotavoitteeksi oli määrätty 6000 ihmistä päivässä. Leirin johtaja tohtori Irmfield Eberl asetti kasvutavoitteen: tapettavien määrä tuli kaksinkertaistaa. Kun krematoriot eivät pystyneet vastaanottamaan massiivista joukkoa, ali-ihmisiä tuhottiin heti junakuljetuksen jälkeen avoimille kentille. Satoja mätäneviä ruumiita lojui kaikkialla. Eberl erotettiin, koska hän ei organisoinut massamurhaa riittävän tehokkaasti ja näkymättömästi.
Euroopan maiden ”tavalliset ihmiset” myötäilivät hirmutekoja. Moni ryhtyi kavaltamaan naapureitaan, Ranska lähetti kymmeniä tuhansia vanhemmistaan erotettuja juutalaislapsia kaasukammioihin. Asuuko meissä jokaisessa moraaliton, valtaa nuoleskeleva typerys, hirviö, joka menettää järkensä lauman mukana?
Ainoa pelastuksemme olisi kasvatus. Voimme kasvattaa lapsista moraalitajuisia ihmisiä tai itsekkäitä apinoita, joille tärkeintä on vain minä itse ja muiden kukistaminen. Kumpi suunta on voitolla?
Voi, voi minua! Miksi olin taas niin negatiivinen! Eihän suomalainen voi sotia lopettaa, saati pelastaa niitä mereen hukkuvia laumoja. Rentoutukaamme, onneksi televisiosta tulee illalla Ensitreffit alttarilla ja Maailman lihavin mies. Seuraavaan blogiin yritän kirjoittaa vain oikein mukavia asioita, hauskoja sattumuksia. Yritän, en lupaa.
Kari Uusikylä 