Köyhällä 50-luvulla saimme olla lapsia…Kovin oli pyhäkoulu tyttövoittoinen.
Eduskunnan sivistysvaliokunalle valmistui pari vuotta sitten raportti, jossa maalailtiin Suomen tulevaisuutta.
”Vuonna 2030 Suomi on monien taitojen ja monitaitoisten ihmisten maa. Kaikkien osaaminen lapsista vanhuksiin hyödynnetään mielekkäällä tavalla. Jokainen antaa omat panoksen yhteiskunnan hyväksi.” Tuskin selvemmin voi ihmiskäsitystä ilmaista! Ihminen on hyödyke, kun tehot loppuvat, monesta tulee vanhusvaraston ongelmajäte.
Teksti tuo mieleen Neuvostoliiton, jossa jokaisen tulisi alistua nöyräksi yhteiskunnan palvelijaksi. Mikä on ihmiarvo taloudellisten arvojen rinnalla? Lapsista tulisi kouluttaa nopeasti ”osaajia” jotka tekevät koko elämää koskevat valintansa varhain. ”Nykynuorien täytyy tehdä suuria elämäänsä liittyviä päätöksiä entistä nuorempina,” eduskunnan raportti väittää. Miksi ihmeessä? Näin tuotetaan ahdistuneita, alistuneita suorittajia ja monen mielenterveys romahtaa jo aikuisuuden kynnyksellä.
Nuoret ovat osallisia koko maailmaan. Kasvattajien tehtävänä on auttaa heitä tielle, jossa oma arvo ja itsekunnioitus yhdistyvät moraaliin ja yhteisen hyvän arvostamiseen ajatuksissa, sanoissa ja ennen kaikkea teoissa. Tässä tarvitaan järjen lisäksi tervettä tunne-elämää ja kauneuden tajua, jotka yhdessä tuottavat parhaimmillaan rakentavaa, rohkeaa luovuutta ja viisautta. Jos ihmisen eheä kasvu vaarannetaan yksipuolisen tehokkuusajattelun alttarille, kuljetaan kohti yksilöiden ja yhteisöjen henkisen elämän rapautumista. Historia opettaa, että filosofian, kirjallisuuden ja taiteiden rappio on ennustanut kulttuurien tuhoa.
Eliitin hokema ”luovuus” ei synny julistuksin, vaan siten, että lapset ja nuoret saavat kasvaa luoviksi kaikessa rauhassa. Koulun riittävä taidekasvatus on lasten eheyden välttämätön edellytys, on kyse tulevasta taiteilijasta, tiedemiehestä tai kenestä tahansa. Taide ruokkii tunteita ja kauneuden tajua, se ohjaa parhaimmillaan inhimillisyyden kasvuun ja moralitajun kehittämiseen. Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun tunteet kuolevat?
Tärkein ihmiselämän onnellisuuden ja myös tehokkuuden edellytys on se, että älyllinen, fyysinen ja emotionaalinen kehitys saavat kasvaa tasapainossa. Nuoren pitää saada tuntea, että hän on hyväksytty ja rakastettu omana itsenään, eikä vain tulevana ”osaajana,” tämä tyhjä sana tunkee esiin kaikkialta missä vaikutusvaltaiset päättäjät esittävät vaatimuksiaan.
Moni kadottaa suorituspaineissa luovuutensa eikä anna itsestään mitään kanssaeläjilleen, vaan ottaa muista kaiken hyödyn saavuttaakseen menestystä ja kunniaa.
Tunne-elämän tasapainoisuus, moraalitaju ja kauneudesta nauttiminen ovat hyvän elämän peruselementtejä. Jos tätä ei ymmärretä koulussa, kaivatut ”tulevaisuusosaajat” eivät innovoi Suomea nousuun, vaan painuvat muiden mukana pohjamutiin.
Kari Uusikylä 